tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesäkerhojen touhuja 2015


 Alla kerhoissa tehtyjä animaatioita.

 


Veikon tekemä toukka animaatio, johon teimme vielä viimeisenä päivänä äänet yhdessä kavereiden  kanssa, mutta kuinkas ollenkaan... tallennuksessa tapahtui virhe ja äänet menivät bittiavaruuteen! Mutta onneksi tämä animaatio jäi jäljelle :)






Jenni eli Enni ja Nina eli Iina esittivät lapsille viimeisenä päivänä pikkutanssin ex-tempore.


 KEILAULUA:
 OMPELUA:
 KAIKENLAISTA PELAILLUA:
 Keppihevosiakin valmistui, jäivät pois kuvakokelmista. Ehdottamasti laitettava nähtäville!




tiistai 2. kesäkuuta 2015

Huhti- ja toukokuu 2015

Huhtikuu ja toukokuu meni jo-
Ja nyt on kesäkuu!
Mihin kummaan se aika vierähtää!?!

Niin kuin sen monesti huomaamme, että kun on oikein  mukavaa- aika hurahtaa ohitsemme  todella sukkelaan. Emmekä mekään ole ehtineet peukaloitamme pyörittelemään Huushollissa!

Huhti- ja  toukokuu olivat täyden touhun aikaa. Leikkiä ja laulua pienten kanssa. Isoimmilla kerholaisilla oli omat projektinsa ja retkensä. Tuunareissa valmistettiin omat pöytäteatterinuket lasten omilla kasvokuvilla (sisällytimme siihen vielä tunnekasvatusta) ja valmistimme pienryhmissä animaatiot- Valitettavasti emme animaatioita voi laittaa julkiseen levitykseen. Tekemisestä ja koko prosessista vastasivat pääasiassa lapset itse alkaen nukkiensa suunnittelusta, animaation käsikirjoituksesta, lavastuksesta ja kuvaamisesta lähtien. Lopussa järjestimme vanhemmille animaatioiden ensi-illan.





Frozenit, Elsat ja Annat ovat näkyneet niin leikeissä kuin lauluissa, osaamme varmasti jo kaikki vaikka emme elokuvaa olisi nähneetkään laulunsanat ulkoa!

Frozen tanssi-ja majaleikkiä:


Kesä toi mukanaan myös jalkapallon . Lähestyvät ulkotreenit aiheuttivat sen, että taitoja piti saada treenata leikkiajalla sisälläkin- ja kyllähän se järjestyi! Frozen tanssijat pysähtyivät niin pelaamaan kuin kannustamaan toisia! Tiloja jaettiin, vuoroteltiin ja maaleja pystyteltiin- kyllä sopu tilaa antaa!


 Samaan aikaan toukokuussa, kun kerhot vielä jatkuivat osa henkilökunnastamme järjesti Vammalan Karkussa sijaitsevaan Sorjan kesäsiirtolaan päivähoidon retkipäiviä.  Kerhojen kevätjuhlan jälkeisenä keskiviikkona vietimme halukkaiden  iltapäiväkerholaisten perheiden kanssa yhteisen retkipäivän samassa paikassa.
 

                                         Päiväkoti lapset "ulkoruokinnassa"! Ja kivaa oli :)

Nyt on aika siis kiittää ja kumartaa asiakkaitamme toimintakaudesta ja toivottaa uusiin seikkailuihin suuntaaville oikein mukavaa kesää ja tulevaa! Onneksemme moni kuitenkin jatkaa syksyllä kerhoilua ja saamme uudet ystävät  kanssamme touhuamaan!

Mutta ensin kesäkerhot ja sitten aikuisten(kin) kesäloma!

Nähdään!